keskiviikkona 11. marraskuuta 2009

Lämmikettä

Löysin varaston perukoilta tällaiset vanhat taljat. Joskus sain ne lahjoituksena jostain, ja lähinnä ne ovat toimineet pepun alla lämmittämässa pulkkamäessä.
Pieniä valoja on meillä jo parissa paikassa. Kaksi viime joulua ovat menneet ihan hujahtamalla ohi. Oman sisustuspuodin pitäminen verotti ehdottomasti oman kodin joulua. Tänä vuonna otan joulusta kaiken mahdollisen irti. Ajoissa.
Palaan asiaan ensi viikolla. Loppuviikoksi on kaikenlaista mukavaa ohjelmaa.

tiistaina 10. marraskuuta 2009

Lavastettua

Meillä leivottiin eilen joulupullia ja pipareita Keskisuomalaisen toimittajan ja kuvaajan kanssa.
Leivontahetkeä varten laitettiin esille ihanaa joulun tunnelmaa omilla lempparikoristeilla.
Sotkettiin jauhoilla kaikki paikat...
...mutta kylläpäs meillä oli kivaa.
Lopuksi laitettiin joulukoristeet takaisin piiloon. Parin viikon päästä kaivellaan ne esiin uudestaan.

maanantaina 9. marraskuuta 2009

Viirinauhaa

Katselin lauantai-iltapäivänä miehen kanssa iki-ihanaa Neiti Marplea. Samalla virkkailin tuollaisen punavalkoisen viirinauhan joulunajan koristeeksi. Lopputulos on aika hauska. Miehen kuorsauksen säestämänä syntyneet viirit muistuttavat pieniä pöksyjä narulla kuivamassa.
***
Tällä valon määrällä valokuvat eivät meinaa onnistua ei sitten millään. Ärsyttävää.

perjantaina 6. marraskuuta 2009

Inspiroituneena

Virkkasin pieniä kärpässieniä kranssiin. Syntyipä niistä esikoiselle avaimenperäkin, kun tyttö oli niin ihastunut.
Halusin tehdä mahdollisimman muhkean kranssin tuohon ulko-oven kapeaan oveen, vasikkaan. Valojen lisäämisen kanssa olin kahden vaiheilla.Tällä hetkellä meidän kuisti on kuitenkin niin pimeä suuren osan vuorokaudesta, joten piilotin päällimmäisen havukerroksen alle pienet valot. Kuistilla kun ei ole vielä ainuttakaan sähkövaloa kytkettynä. Nyt voi oven löytää kranssin perusteella vaikka pimeässä.
Sieniohjeen ja varmaankin ainakin sata muuta kivaa ohjetta löysin tästä White country-blogia pitävän Outin kirjasta. Mahtava opus. Suosittelen.

keskiviikkona 4. marraskuuta 2009

Pakollisia hankintoja

Verannan seinälle löysin kirppikseltä oikein muhkean kokoisen peilin. Veranta on muuten niin hempeä, että ainakin nyt kaipasin sinne jotain ronskimpaa juttua.
Iästä ei ole tietoa, mutta sopii kulahtaneen ulkonäkönsä vuoksi mainiosti vanhaan ympäristöön.
Löysin myös kauan etsimäni kynttilänjalan. Tämä on tosi vanha ja kaunis. Eläneen näköinen. Sopii ihanasti ruokapöytään kattauksen keskelle.
Hintoja en viitsi laittaa, kun pulitin näistä ehkä jonkun mielestä liikaa. Mutta so what? Nää oli pakko saada.

tiistaina 3. marraskuuta 2009

Ripaus punaista

Sovittiin eilen miehen kanssa, että keittiöremppa siirtyy ensi vuodelle. Onhan sitä jo odotettu nyt niin kauan, että miksei menisi vielä muutama kuukausi lisää. Kuitenkin saatiin olkkari tehtyä. Se oli tärkeämpi juttu.
Hivenen ankeahan tämä köökki on. Myytiin jo liesituuletin ja kunnon valaistuksesta ei ole tietoakaan.
Innostuin nyt kuitenkin vaihtamaan verhoja ja vähän siivoilemaan muutenkin.
Laitoin ripauksen punaista sinne tänne. Nyt on kuitenkin jo marraskuu.
***
Tuossa pienen pyöreän pöydän ääressä on lasten kiva syödä aamupalaa. Siitä kun näkee telkkariakin...

maanantaina 2. marraskuuta 2009

Viikon aloitus

Pyykkiä. Siivousta. Kerhoja. Jumppaa. Painia.
Tämän viikon aloitus tuntui ylitsepääsemättömältä. Onneksi huomenna on tiistai. I hate Mondays. Ainakin tänään.